Naisten jako karkeasti madonniin ja huoriin tai rakastajattariin ja vaimoihin tai vaimo- ja tyttöystäväkandidaatteihin askarruttaa minua kovasti. Mitkä piirteet tekevät ihmisestä potentiaalisesti hyvän tyttöystävän tahi vaimokkeen?

Nettiä selaillessa ilmenee yksi ihmisryhmä yli muiden: naapurintytöt. Ne tavalliset, naapurintytöiltä vaikuttavat naiset ovat turvallisia ja luotettavia ja todella moni haluaisi tälläisen ihmisen kanssa kihloihin asti. Tavikset yhdistetään viattomuuteen, hellyyteen, empatiaan ja tasapainoisuuteen. Ei kuulemma löydy mitään parempaa kuin ujon ja rauhallisen naisen muuttuminen makuuhuoneen puolella villiksi seksin ylijumalattareksi:

Vaimokandidaatti ei kuulemma päästä makuuhuoneen puolella ennenkuin ajan kanssa. Jos antaa tälle miehelle, on luultavasti antanut muillekin. Näin se taustalta löytyvä logiikka tuntuu menevän. Kukaan ei halua naista joka on maannut useamman kanssa kuin itse on maannut.

Olenko ainoa joka huomaa tässä pienen paradoksin? Kokematon ja neitseellinen nainen joka osaa kaikki niksit sängyn puolella. Viaton ja tasapainoinen ihminen joka seisoo miehensä rinnalla vaikka mitä tapahtuisi. Ihanan yksinkertainen näkemys - tai sitten ei.

Olen monesti miettinyt mikä minusta tekee huonon tyttöystäväkandidaatin. Se että minä puhun, ajattelen ja teen tuntuu pelottavan monia miehiä. Moni mies tuntuu olevan sitä mieltä että naisen ei kuulu olla aktiivinen eikä naisen kuulu nauttia työstään. Ennen kaikkea kiltti nainen ei deittaile, kiltti nainen menee lapsuuden rakastettunsa kanssa kihloihin ja naimisiin. Me muut saamme ikuisesti tyytyä secret mistressin rooliin.

Irvokasta kyllä, minä olen hyvinkin sitoutuvaa sorttia. Minä puhun, minä nauran ja minä tapailen mutta sitoudun vain ihmiseen joka tuntuu kaikin tavoin oikealta. Kun minä sitoudun, minä sitoudun määrittelemättömäksi ajaksi eteenpäin. En usko voivani ikinä ainoastaan hengailla ihmisen kanssa. Minä yritän aina olla tosissani. 

Joillekin se asenne on kovin harvinainen. Koska tapailen olen siis peluri. Koska sitoudun harvoin harrastan paljon irtosuhteita. Koska en ole seurustellut kuin lyhyitä aikoja olen epäsopiva tyttöystävä. 

Iso osa minusta antaa piupaut näille ajatuksille mitä minuun kohdistetaan. Se pienenpieni osa minussa pelkää silti - pelkää jäävänsä yksin. Pelkää sitä että koska ei ole vakavasti seurustellut tähänkään mennessä, hän ei tule seurustelemaan jatkossakaan.

Toivon että joku tekisi peloistani turhia.

Jokainen joka on pitempään viihtynyt sinkkuna on varmastikin saanut kuulla kannustaviksi tarkoitettuja kommentteja. Varmastikin yhtä moni on todennut niitä kuullessaan miten typeriä ne tuntuvat olevan, ja minä ajattelin tänään pukea ne ajatukset sanoiksi.

Se oikea tulee kun sitä vähiten etsit

Hyvät naiset ja herrat, idioottimaisten kommenttien kruunaamaton klassikko! Jokainenhan tietää että mitä enemmän sitä yrittää olla ajattelematta jotakin, sitä pahemmin se ajatuksissa pyörii. Etsiminenkin tunnetusti lakkaa kun sitä vaan lakkaa etsimästä. 

Nauti niin kauan kun voit

tai vaihtoehtoisesti

Voi, ollappa vielä sinkku

Kyllä, olen suunnattoman onnekas saadessani kuulla mitä mielikuvituksellisimpia kommentteja miksi huomenna ei sovi tavata, juodessani ison määrän vaivaannuttavia pullakahveja ja pyytäessäni monen monta salavaa sen yhden kuhan sijaan.

Samaten olen hyvin iloinen niinä kertoina kun jonkunnäköisen sängynlämmittäjän tuon kotiin ja huomaan miehen olevan joko uskomaton tumpelo, ihan älyttömän tyhmä tai vaihtoehtoisesti tyhmä, tumpelo ja vielä aivan liian huolekas. Aamulla tajutessani miehen tuoneen krapulan lisäksi myös klamydian minä suorastaan huo'un onnea. Ymmärrän hyvin miksi haluaisit olla kengissäni.

Sinä olet vielä niin nuori että ehdit kyllä

Huoleton nuoruus kannattaakin tuhlata murehtiessa mikä itsessä on vikana tai itkiessä peiton alla taas kerran pieleenmennyttä ihmissuhdetta. Muiden viettäessä uuttavuotta käsi kädessä vietät sitä itse toisessa kädessä tähtisadetikku ja toisessa kuohuviinipullo, päässä hemaisevan seksikkäät vilkkuvat poronsarvet ja suoltaen suustasi lupauksia uudelle vuodelle jota missä suurimmassa määrin et pysty pitämään. 
 

 

Parhaassa tapauksessa kuulet näiden kannustavien kommenttien lisäksi vielä rakentavaa palautetta. 

Sinä olet liian kranttu 

tai

Unelmaprinssiä ei ole olemassakaan

Suomalaiselta mieheltä on epäilemättä liikaa vaadittu omata jonkinnäköiset käytöstavat, osata käydä jonkunnäköistä alkeellista kommunikaatiota ja käydä jonkintapaisessa työssä/opinahjossa (tai edes yrittää). Epäilemättä epärealistisia vaatimuksia.

Seuraavan kerran taidan toivottaa näiden sanojan hevon kuuseen. Eipä tässä muuta kuin rakentavaa loppuviikkoa kaikille sinkuille!

 

Kuvat täältä ja täältä.

Puhuin jo blogin alkuaikoina yksinjäämisen pelosta. Tämä pelko on viime aikoina saanut aivan uuden merkityksen - pelkään sen kohtaamista suhteen aloittamisen jälkeen. Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtämään että niin tai näin niin minäkin löydän itseni vielä jokin kaunis päivä parisuhteesta. Onnellisesta sellaisesta. Mitä sen sijaan en vielä ole ymmärtänyt, on että sellainen onni voi minullekin olla pysyvää.

Kuten olen kertonut olen kokenut olenut poikkeava, niinsanottu arjen Aku Ankka. Samoin pelkään että kun vihdoin saavutan jonain päivänä onnen, riistetään se minulta pois ennenkuin huomaankaan. Joko se toinen osapuoli kuolee tai jompikumpi sairastuu vakavasti. Onnihan ei missään nimessä voi kohdata minua pitkiksi ajoiksi...

Ehkä tämä on sen yksinjäämisen pelon uusi muoto. Ehkä tämäkin liittyy huonoon itsetuntoon, ja siihen etten koe olevani rakkauden arvoinen. Mitä se siltikään ei selitä on miksi minua ajoittain on kohdannut niin moni epäonni. Ehkä se epäonni kumpuaa minusta itsestäni ja heijastuu sitten ihmissuhteisiin, ken tietää. Tämä pelko, absurdia kyllä, estää minua tavoittelemasta onnea. Pelkään kahta kauheammin saavuttavani sen onnen, sen otettavan minulta pois ja minun satuttavan itseni pahemmin kuin koskaan aiemmin. Sitä tuskaa en saata edes kuvitellakaan jossa rakas puoliso kuolisi. En uskoisi selviäväni sellaisesta tilanteesta. En kertakaikkiaan usko.

Siksi minä mielummin olen jättänyt yrittämättä. 

Johdonmukaisuus on minusta kaukana.

Kesä on nyt aluillaan ja ilma on vaihdellut ihan henkeäsalpaavan upeasta hieman pilviseen ja sateiseen Lontoon-säähän. Kesällä on aikaa toteuttaa kaikkea talven yli muhinutta suunnitelmaa ja koneella hengailu vaihtuu ulkoilma-nautiskeluksi. Nyt olen täällä taas mutta aika näyttää kuinka kauan :) Väkisin en mitään halua kirjoittaa eikä pelkästään jaadendaadenia siitä kenen kanssa ehkä on tullut flirttailtua tai heräsikö joku sunnuntai väärän ihmisen luota. Minä haluan pohtia, analysoida ja oppia teoistani - en rehvastella, syyllistellä tai katua.
 

Olen nyt monta iltaa pohtinut ilmiötä nimeltä pelimiehet ja -naiset. Mikä tekee ihmisestä pelimiehen? Stereotypia tuntuu olevan että pelimies on aikaisemmissa suhteissa loukkaantunut ihmisraunio joka kostaa menneet suhteensa tuleville ihmisille. Joidenkin mielestä pelimiehet tekevät sitä pönkittääkseen huonoa itsetuntoaan ja keräävät ainoastaan sulkia hattuun. Jotkut vain kertakaikkiaan nauttivat seksistä ja siitä uutuudenhuumasta niin paljon että hyppäävät jatkuvalla syötöllä uusien ihmisten kanssa vällyjen väliin.

Mielenkiintoinen pohdinta on miettiä mitä väärää tässä toimintatavassa on? Niin kauan kuin kaikki osapuolet tietävät missä mennään, niin ei mitään. Mitä jos toinen osapuoli onkin mukana ainoastaan hengaillaan-asenteella ilman tietoakaan siitä haluaako viettää tulevaisuutta yhdessä? Onko se väärin? Voiko sitä koskaan tietää etukäteen että "tää oli nyt tässä, olet elämäni valo" ? Onko ainoa oikea asenne tapailuun se että liikutaan vakavalla mielellä, vai riittääkö syyksi se että viihtyy toisen seurassa ? Oikeaa vastausta ei ole. Vastaus löytyy jokaisen omasta moraalista ja tunnemaailmasta ja joskus niiden yhteensovittaminen on vaikeaa. Niin myös minulla.
 

Olen toistuvasti kuullut olevani pelinainen. Minä kuulemma vaihdan miehiä kuin sukkia enkä tyydy kehenkään. Aiemmin olen kohauttanut olkapäitäni ja naurahtanut että minäkö, yksinäinen ihminen ja aiemmissa suhteissa haavoittunut olen pelinainen? Miten se on mahdollista?

Tänä kesänä olen alkanut ymmärtää siinä piilevän pienen totuuden. Minä en käytä ihmisiä mutta eihän sitä voi kieltääkään että olen totisesti tapaillut ihmisiä enemmän kuin todella moni muu. Sitoutunut olen lyhyemmän aikaa kuin melkein yksikään ikäiseni naisihminen. Pieniä illanpiristyksiä suudelmineen on menneisyydessä ollut enemmän kuin meinaan muistaakaan. Minulle seksi on ollut joskus pelkkää seksiä ja samaan aikaan puhun siitä miten seksi merkitsee minulle jotakin. Miten irvokasta.

Mitä jos minä etsin jotain mitä ei ole olemassa? Mitä jos se Disney-tasoinen prinssi jonka näen kuvitelmissani onkin samalla tavoin satuhenkilö kuin ne esikuvat joita olen pieneen mieleeni kerännyt? Mitä jos sellaista miestä ei ole tässä maailmassa olemassakaan ?

Se jos jokin on pelottava ajatus.
 

Olen monesti ajatellut että odotukseni miehestä vat ihan realistisia. Ette uskokaan miten ahdistavaa on joutua hyväksymään ettei sitä täydellistä miestä olekaan olemassa. Että jokaisessa on jotain virheitä ja piirteitä mistä ei pidä. Että jokainen osaa olla epäeroottinen ja tuoda vastenmielisiltäkin tuntuvia piirteitä esiin. Tärkeätä on se millainen kokonaisuus ihminen on. Tuoko toinen hymyn huulille ja ilahduttaa päivää vai tuleeko suurimman osan ajasta vain riideltyä ja oltua pahalla tuulella. Kaikki eivät sovi toisilleen ja osa tuo toisistaan huonoja puolia esiin. Se on surullista, mutta joillekin väistämätöntä.

Omituista kyllä, kaiken sen ajan kun olen odottanut jonkun toisen herättävän minussa rakkaudentunteita, onkin ongelma ollut minussa itsessä. Rakkaus lähtee siitä että hyväksyy oman vajavaisuutensa. En ole uskonut olevani rakkauden arvoinen. (Tästä olenkin puhunut aiemmin)

Nyt kun tiedän sisimmässäni olevani hyvä ja rakastettava omana itsenäni, heräävät rakkaudentunteet ajoittain hyvinkin helposti. Huomaan monen ihmisen olevan kovin rakastettava vaikken voisi kuvitellakaan yhteistä elämää. 

Vielä on matkaa kuljettavana siihen että hyväksyisin suhteen epätäydellisen miehen kanssa, mutta matka on jo puolivälissä. Minä olen oppinut jo paljon.