Olen pitkään miettinyt minkä takia minulla on mennyt suhteita pieleen. Olen manannut huonoa tuuriani, huonoa itsetuntemustani, idioottimaisia suurkaupunkilaisia - you name it. Miettinyt miten saatoin särkeä sydämeni kerta toisensa jälkeen ja kuinka minä voin ansaita kaiken sen paskan. Totuus on etten minä ansaitsekaan - minä vain valitsin väärin. Osittain siihen oli syynä epärealistiset odotukset sekä suhteista että ihmisistä, osittain vahva arvottomuuden tunne joka pohjautuu lapsuudesta.

Minut on kasvatettu niin perheen kuin elokuva- kuin kirjakulttuurinkin myötä toivomaan miehiltä epärealistisia suorituksia ja toimintaa. Pitäisi osata sitä ja tätä (vaikken itsekään monitaituri ole), pitäisi haluta sitoutua jo nuorena (vaikka itse kavahdankin sitoutumista), pitäisi olla hyväkäytöksinen jotta kehtaa tuoda kotiin (vaikka itsekin olen mauton ajoittain), huumorien pitäisi mennä yhteen (vaikkei se edes mahdollista ole) ja mikä pahinta - pitäisi olla sielunystävä. Sielunystävä on ehkä suurinta harhaa mitä maailmasta löytyy - äitini sanoin niitä löytyy kerran vuosikymmenessä muttei sen useammin.

Tunne samankaltaisuudesta syntyy usein siitä että toinen kuuntelee ja vaikuttaa ymmärtävänsä. Antaa painoarvoa sanoillesi, osoittaa ihailua ja nyökkää ymmärtäväisesti, katsoo syvälle silmiin - kaikkea mitä pelimiehet ovat oppineet tekemään.

Jollain lailla se on surullista ymmärtää miten kömpelö ihminen onkaan. Tuntui surulliselta tajuta että se palvova asenne mitä osa miehistä antaa, se on valheellinen. Se on keino saavuttaa haluamansa joka pohjautuu motiiville joka on tyystin eri kun aidosti haluta juuri sinulle hyvää. Karua mutta totta, ja sen oivaltaminen on auttanut minut takaisin sille polulle missä kavahdan epäaidolta tuntuvia ihmisiä.

Tavalliset miehet tekevät samaa mitä tavalliset naiset - tutustuvat ensin. Tavallinen mies ei välttämättä tunnu heti oikealta, mutta voi hyvinkin olla sitä. Tavallinen mies töpeksii sanoissa, on epävarma eikä tiedä ottaako yhteyttä, ei välttämättä kehu turhia mutta silloin harvoin kun sen sanoo sitä todella tarkoittaa - tavallinen mies on ennenkaikkea tavallinen. Ehkä hunajaa vuoleviin pelimiehiin tottuneille tylsältä tuntuva, mutta todellinen.

Kesti aikaa hyväksyä se että se mitä todella tarvitsen on tavallinen mies. Ei mies joka lupaa kuuta taivaalta, ei suoraan tv-sarjasta revittyä sketsipoikaa, ei mallipojua - ei mitään sitä mitä aikaisemmin olen pitänyt tavoiteltavan arvoisena. Ihminen jonka tavatessa ei takaraivossa kuiskaile pieni ääni siitä että tässä on nyt jotain epäilyttävää - yleensä se pieni ääni on oikeassa. Ihminen jonka persoona ei murene päivä päivältä, vaan päinvastoin syvenee. Ihminen jonka kanssa tunteet eivät heilahda hetkessä puolelta toiselle vaan tuntee itsensä rauhallisella lailla hyväksi ja tyytyväiseksi. Toisin sanoen ihan tuikitavallinen, ihana mies jonka ainutlaatuisuuden oppii ajan kanssa tuntemaan.

Muutaman raskaan päivän aikana olen myös alkanut ymmärtämään kuinka arvottomana olen itseäni pitänyt ja toisaalta - niin karulta kuin se tuntuukin myöntää - asettanut itseni sitä epävarmuutta peittääkseni jonkinnäköiselle jalustalle. Toisaalta olen tuntenut itseni niin arvottomaksi etten ansaitse rauhallista ja rakastavaa suhdetta vaan hakeutunut nimenomaan temppuilijoiden pariin joista kuka tahansa järkevä ihminen ymmärtäisi jo heti alkuun ettei se tule toimimaan, toisaalta taas pitänyt itseäni suorastaan jumalallisen ihanana. Joskin oikean ihmisen kanssa se toinen tuntuu ajoittain jopa jumalalliselta ei se siltikään oikeuta itseä käyttäytymään ketä tahansa kohtaan julmasti ja ylimielisesti. Se ei oikeuta temppuilemaan itse, pyörittämään miehiä samaan aikaan useampaa (tähän en onneksi ole enää vuosiin syyllistynyt) samaan aikaan kun valittaa kun ei ketään kivaa löydy, odottamaan toiselta täydellisyyttä ja odottanut tapaavansa jotain suunnattoman ainutlaatuista mitä ei uskonut maailmassa ollenkaan olevan - vaikka kuitenkin itse on jo valmiiksi luonut ennakko-odotukset ja suunnitelmat miten asioiden tulee mennä.

Erikoinen yhdistelmä kontrollinhalua ja epävarmuutta, siitä on minut tehty.