Vuodelta 2011 mä toivon ennen kaikkea olevani oma itseni. Löytäväni sen tasapainon omassa elämässäni niin talouden ku työn ja opiskelujen välillä. Rohkeuden olla oma itteni uusien ihmisten seurassa silläki riskillä ettei musta pidetä. Rohkeuden sanoa ei kun tuntuu et tapahtuu jotain mihin mä en ole valmis. Rohkeuden olla hetken yksin eikä turvautua siihen ensimmäiseen syliin mikä vastaan tulee. Rohkeuden kohdata ne itkut mitkä on itkettävä ja surut jotka on surettava ilman alkoholia. Rohkeuden vähentää miellyttämisenhalua ja lähteä kerrankin siitä mitä mä haluan. Rohkeuden kohdata se yksinäisyyden ja hylkäämisen pelko jotta mä aikanani olen valmis kohtaamaan uuden ihmisen sinä mikä se on - mielenkiintoinen uusi ihminen johon mulla on etuoikeus saada tutustua. Antaa sen intohimon löytyä jos on löytyäkseen ja vetovoiman syntyä jos on syntyäkseen. En yrittämällä yritä saada siitä väkisin jotain pysyvämpää hetken helpotusta, laastaria tuskaan, jotta ne surut voi kohdata sitten myöhemmin. Ei ole mitään myöhempää, nyt on nyt. Nyt on se aika kun mä kohtaan itteni.

Vuodelta 2011 mä toivon tapaavani mielenkiintosia ihmisiä - niin miehiä ku naisia. Mä toivon ennenkaikkea miespuolisia ystäviä ja kavereita. Haluan oppia suhtautumaan miehiin ennen kaikkea yksilöinä enkä aina miehinä eli potentiaalisina kumppaneina. Senkin lisäksi siis että miesten kanssa on vaan pirun helppo olla ja kaveruus on usein ihanan mutkatonta. :) Toiselta sukupuolelta saa sen lisäksi mielenkiintoisia uusia näkökulmia asioihin. Ei aina naisvoimalla tartte analysoida miks se ei soita koska sen mummo tosiaan kuoli ja se on siitä niin henkisesti rikki ettei se jaksa soittaa vaan ottaa kyl yhteyttä myöhemmin... Eikä tietenkään soita minkä itekkin tietää, mut on jotenkin helpompi hyväksyä ettei se soita vielä ku ettei se soita ollenkaan. Se onkin sitten eri asia et haluuko olla kakkos- , kolmos- tai jopa nelosvaihtoehto. Haluuko olla booty call. Se harrastakoon ketkä tohon pystyy, mutta mulle ei ole olemassa tunteetonta seksiä muutaku itsetunnon kohottajana heti erojen jälkeen.

Vuodelta 2011 mä toivon uudenlaisia mieskokemuksia. Tutustumista erilaisiin ihmisiin ku tähän mennessä oon tutustunut kerta ne ei ole olleet mulle - jos kellekään naiselle - hyväksi. Rentoa kohtaamista ilman pitkäntähtäimen suunnitelmia miten nimetkin jo kauheen hyvin sopis yhteen jos naimisiin mentäis ja miettimistä millastakohan ton kanssa olis asua. Tapailua jossa toiseen tosiaankin tutustutaan eikä vaan soviteta toista siihen paikkaan mikä sulla paikkaamista tarvii.

Vuonna 2011 mä haluan säästyä pelimiehiltä, varatuilta miehiltä ja aikuisilta miehiltä jotka käyttäytyy kuin kakarat. Mä haluan säästyä ihmisiltä jotka puhuu ummet ja lammet päästäkseen samaan punkkaan ja sitten peruu ne kaikki lupaukset kertaheitolla mitä sulle on annettu. Rikkoo sen ainoan ja tärkeimmän lupauksen mihin sä halusit uskoa, "sä voit luottaa muhun, sun ei tarvitse mua pelätä". Mä mietin ton pikaromanssin kohdalla että ehkä keho tiesi, intuitio arvasi että tuo ihminen ei ole vilpittömästi liikkeellä, ja siksi keho menikin jännittyneeksi ku viulunkieli eikä tuntunut ollenkaan oikealta lähennellä... tai tulla lähenneltyksi? En tiedä.

Vuonna 2011 mä haluan tavata omanikäsiä miehiä joilla on samantyylinen elämäntilanne ku mulla. Mä haluan tavata miehen joka sopii just mun kanssa. Mä haluun miehen jonka kanssa ollaan TIIMI. Mä en halua mitään väkisinväännettyä suhdehökötystä joka romahtaa kasaan heti ensimmäisen ongelman tullessa vastaan (ja niitähän tulee). Jos vuosi 2011 ei sitä mulle halua suoda niin olkoot suomatta. Mielenkiintoset ihmiskohtaamiset on mulle tarpeeksi jos niin on tarkoitettu. Mä en jaksa enää väkisin yrittää ottaa, nyt saa elämä vaihteen vuoksi antaa mulle sen mitä mä tarvitsen. Mä teen ite loput elämäni kasaamiseksi kokonaiseksi. Mä teen itsestäni kokonaisen, vaikka väkisin. Mut miestä mä en siihen väkisin yritä enää sovittaa.