Tän päivän pohdinnat liittyy aiheeseen mielikuvat ja miten todellisuudesta muokataan semmoinen kuin tahdottaisiin. Osalle tätä tuntuu tapahtuvan ihmissuhteissa useinkin, luodaan toisesta ihmisestä mielikuva joka ajan kanssa paljastuu tietenkin mielikuvaksi ja sitten meneekin pieleen. Mietin kuinka monesti olen itsekin tehnyt saman ja voin todeta että monesti. Ei ole yksi tai kaksi kertaa kun tapailun tai ihastumisen alkuaikoina haaveilu täyttää arjen ja ehtii muodostaa toisesta mielikuvan johon ihastuu kahta kauheammin. Kun tapailu etenee toisesta tulee pieniä häiritseviä piirteitä esiin joihin ärsyyntyy. Musta tuntuu että tämä on se syy miksi aika monet - varsinkin nuoret - saattaa useastikin sanoa että tässä se on, tää tyyppi kolahtaa, ja sitten sanoa jonkun ajan kuluttua että rupesi ahdistamaan. Ihan sen takia ettei se toinen vastannutkaan niitä valveunien prinssiä...

...Joka puolestaan pistää miettimään onko haaveilu hyväksi ihastumisessa? Yleisesti ottaen haaveilu on, se kertoo meille mitä haluamme ja tahdomme ja haaveita kannattaa kuunnella. Haaveilulla pärjää raskaiden aikojen yli, pelkillä mielikuvilla siitä mitä elämä voisi olla jaksaa puurtaa arjen läpi. Mutta ihastumisissa? Kannattaa hillitä nimenomaan sitä varten ettei kerkiä toisesta luomaan mielikuvaa mikä väkisinkin sortuu. Kukaan ei ole niin ennalta-arvattava että haaveet vastaisivat todellisuutta. "Ainoa keino" saada terve ja hyvä ihmissuhde on tutustua ihmiseen vilpittömin mielin, ilman ennakko-oletuksia tai mielikuvia siitä mitä haluaisi toisen olevan.

Unelmiin ja mielikuviin ihastuminen on tiukasti kytköksissä siihen että rakastuu itse tunteeseen, on rakastunut rakkauden tunteeseen. Jossain tutkimuksessa sanottiin että ihastuessa kehosta vapautuu dopamiinia, ja kyseiseen hormoniin voi oikeasti jäädä koukkuun. Dopamiini on se mikä erittää euforista olotilaa ja siihen euforiseen olotilaan saattaa aikuisten oikeasti tottua, jolloin ajelehtii ihmisestä toiseen yhä uudelleen ja uudelleen ihastuen. Vähän sama ilmiö on kyseessä kun jonkuni ihmissuhdealun tai ihmissuhteen kariutuessa sattuu ja pahasti, mutta tarkemmin ajateltuna ei se ihminen ollutkaan oikea ja huonoja puolia saattoi jopa olla enemmän kuin hyviä. Mutta silti sattuu, ahdistaa, itkettää ja tekisi mitä tahansa että se toinen palaisi. Sitä kaipaa sitä tunnetta ihmisestä ja läheisyydestä enemmän kuin itse persoonaa. 

Tämän takia haluan vuonna 2011 tutustua ihmisiin aitoina ihmisinä ja ilman ennakko-oletuksia. Vähentää tietoisesti sitä haaveilua ihastuksen aikaan, tai ainakin olla projisoimatta sitä siihen uuteen mielenkiintoiseen ihmiseen.  Mahtaako onnistua? En tiedä mutta ainakin on yrityksen arvoinen.