Tämän päivän Iltalehdessä oli Hjallis Harkimon haastattelu jossa seuraava kohta osui silmään: "Joskus suhde ei vaan alun intohimoistenkaan vaiheiden jälkeen ala kehittyä toisenlaiseksi rakkaudeksi. Tulee jokin keskeytys." Oletettavaa on että journalisti on muokannut tai kärjistänyt lauseen saaden sen kuulostamaan erilaiselta kuin sen oli tarkoitus kuulostaa, tai minä tulkitsen sen eri lailla kuin alkuperäinen lausuja. Hyvin mahdollista mutta herätti silti miettimään asiaa tarkemmin.

Ensimmäisenä tuli mieleen onpa omituista ja jotenkin ennalta säädetyn oloista. Pitääkö suhteen todella kehittyä jonkun ennaltalasketun kaavan mukaan? Pitääkö suhteen johtaa johonkin, eikö hyvältä tuntuva yhdessäolo riitä? Näin nuorena päätavoite parisuhteelta on nimenomaan helppo ja mukava yhdessäolo joka antaa voimavaroja selvitä arjesta ja jakaa ajatuksia elämästä toisen ihmisen kanssa. Ei suhteella välttämättä ole mitään suoranaista tarkoitusta sen lisäksi että tuntuu hyvältä. Rento yhdessäolo jossa toiselle ei aseteta paineita eikä suhteelta odotuksia riittää, koska pelkkä suhde hyvän ihmisen kanssa on itseisarvo jo itsessään.

Vielä viime vuoden alkupuoliskolla asetin suhteilta odotuksia. Piti kestää niin ja niin kauan, piti olla ihmisenä tietynlainen, piti kehdata esitellä kotona, piti voida asua tulevaisuudessa toisen kanssa, piti olla sitä ja tätä. Suhteiden ja niiden tynkien kariutuessa myös ne odotukset kariutuivat. Odotukset eivät tee sitä todennäköisemmäksi saavuttaa niitä. Se ajatusmaailma johti siihen että keskityin suhteessa toisarvoisiin seikkoihin jossa toisen persoonan tutustumisen sijaan keskityin tavoitteiden saavuttamiseen, mikä ajatuksenakin on jo etukäteen tuomittua. Väkisinkin tuli mieleen puhutaanko artikkelissa samasta asiasta. Tilanteesta jossa ollaan kiinnostuneempia siitä mitä suhteesta seuraa tai sillä voi saavuttaa eikä siitä että se on yhdessä toisiinsa tutustumista ja yhteisen hyvänolon hakua. Ainoastaan kirjoittaja itse tuntee motiivinsa joten selvyyttä tähän asiaan ei oletettavasti saada.

Mahdollista on että iän karttuessa suhteelta alkaa odottaa enemmän asioita kuin hyvältä tuntuvaa yhdessäoloa. Mikäli on lapsia toisen on sovelltutava elämäntilanteeseen moraaliltaan ja elämäntavoiltaan siten että lapset otetaan huomioon. Kiireisenä ihmisenä yhteiseltä ajalta odotetaan enemmän eikä pelkkä rento yhdessäolo riitä. Usean suhteen läpieläneenä toiselta vaaditaan jo paljon enemmän kun nuorempana riitti että toinen vain on ja tuntuu hyvältä. Ehkä vanhempana ja keski-ikää lähestyvänä parisuhteen odotetaan olevan jotain mikä pysyy vanhetessa jolloin suhteen kehittyminen vakavaksi olisi toivottavaa? EI haluta enää "tuhlata aikaa" kuluttaen aikaa johonkin mikä ei johda mihinkään vaan etsitään jotain vakavampaa ja kestävämpää. Mutta minä olen nuori ja minulla on aikaa. Minulla ei ole tarvetta eikä oikeastaan edes syytä olettaa seuraavan suhteen olevan se elämäni ainoa, koska näin nuorena ja vielä keskeneräisenä ollen on tilastollisest todennäköistä ettei se ole. Ei se suinkaan tarkoita sitä ettäkö haluaisin lyhytkestoisia suhteita enkä viitsisi panostaa tulevaan suhteeseen kun oletan sen jo alunperin olevan tuhoontuomittu, päinvastoin. Toivon uuden ihmisen kohdatessa hänen olevan jotain pysyvää ja suhteen olevan kestävä. Uskon että se on jotain minkä vain aika voi näyttää. Sen ikä ja kokemus on opettanut että elämässä mitä vaan voi tapahtua ja todella yllättäen. Ei sitä etukäteen tiedä, joskin objektiivisesti ja järkeä käyttäen voi osittain olettaa mitä tuleman pitää, eikä voi päättää etukäteen että tästä suhteesta tulee kestävä. En haluaisi hyllyttää hyvältä tuntuvaa suhdetta vain sen takia ettei se kehity. Minä olen nuori ja voin viettää toisen ihmisen kanssa aikaa ilman toiveita tai paineita pysyvästä ja kehittyvästä suhteesta. Minulle sanat kehitys, tulevaisuus ja muuttuva rakkaus eivät ole avainasemassa. Tällä hetkellä elämääni ja tavoitteitani kuvaavat sanat rento yhdessäolo, tasapaino ja nykyhetki.