Ensimmäisessä postauksissa tulin jo maininneeksi sen miten sinkkuutta kovin paljon aliarvioidaan. Parisuhteelliset ihmiset huokailevat miten helppoa sun elämä on kun sun ei tarvitse yhteensovittaa aikatauluja, ruokamieltymyksiä, tv-ohjelmia, sukulaistapaamisia sun muita toisen kanssa. Saat tehdä mitä ikinä itse haluat. Kun omasta sinkkuudesta on tarpeeksi kauan kulunut aikaa unohdetaan se karu todellisuus ja ajatellaan sinkkuutta jonkinnäköisenä maanpäällisenä taivaana - sen kuin juhlit viikonlopusta toiseen, poimit miehiä itsellesi kuin marjoja, harrastat fyysisen yhdessäolon iloja ja nukut sen hetken ihanimman miehen kainalossa kun siltä tuntuu. Todellisuus on jälleen kerran tarua ihmeellisempää, sillä sinkkuelämä todellakin on ajoittain karua. Loputtomat juhlatkin menettävät hohtonsa kun kerta toisensa jälkeen näkee jonkun oksentavan käsienpesualtaaseen ja kotimatkalla seuraa humalaista nyrkkitappelua. Vapaana olevat miehet koostuvat lähinnä eläkeikäisistä pervoista, 30-vuotiaista peräkammarinpojista ja nuorista epäkypsistä miehistä joiden vapaa-ajan täyttää urheilu, viina ja kaverit. Sänkypuuhat ei olekaan jatkuvaa orgasmien ilotulitusta vaan tapaa niin kaneja, umpipervoja, liian pieniä / isoja tai muuten epätyydyttäviä kumppaneita ja sänkykin on yhtä tyhjä kuin ennenkin lukuunottamatta mahdollista satunnaista baari-illan saldoa joka aamulla paljastuu paitsi fyysisesti luotaantyöntäväksi, myös ämpärintasoiseksi älynlahjoiltaan.

Ajan kanssa se sinkkuelämäkään ei ole enää tuota. Juhliin väsyy ja pehmohousut ja hyvä elokuva houkuttelevat enemmän kuin mihinkään pirskeisiin meneminen. Satunnaisammuntaa miesten suhteen ei enää halua sattumisen pelossa tehdä ja kaikki vähänkään epäilyttävät miehenrotjakkeet jätetään huomioitta. Pikkuhiljaa arjen täyttää työ, arkirutiinit ja ihmissuhteet. Elämässä alkaa olla sijaa myös toiselle ihmiselle ja huomaa miten nimenomaan tavallisessa arjessa se toisen seura olisi niin piristävää. Ironista kyllä, parisuhteellisten mielestä sen kuin käy parin mukavan ihmisen kanssa deiteillä ja ZSADAAM - et olekaan enää sinkku. Kuin taikaiskusta tapaat juuri sen oikean miehen jonka kanssa on niin ihanaa, olet korvia myöten ihastunut ja yhteenmuuttokin tuntuu varsin luontevalta jo muutaman viikon seurustelun jälkeen.

No, kuka tahansa pitkäaikaissinkku osaa sanoa ettei se noin helppoa ole. Niitä kunnollisia ihmisiä jotka sen lisäksi kolahtavat ei kasva puissa. Ne tapaakseen on tavattava monenmoista kummajaista, tylsää, pelimiestä ja muuten epäsopivaa tapausta ennen kuin se vähänkään varteenotettava useimmiten vastaan kävelee. Niin sitä päivästä toiseen toistaa samat rutiinit heräämisestä työpaikalle, työpaikalta kaupan kautta kotiin ja illalla salkkareiden ja suihkun jälkeen nukkumaan. Elää sitä tuikitavallista arkielämää josta ei saisi kirjan kirjaa kirjoitettua. Koska sitä se sinkkuelämä suurimmalta osalta on - arkielämää ilman toista ihmistä. Ei mitään sen hohdokkaampaa.