Usein kuulee eron jälkeisistä nopeista käänteistä puhuttavan laastarisuhteina. Käytännössä niillä tarkotetaan suhteita joissa tarkoituksena on peittää se yksinäisyys ja suru ja korvata eksä uudella. Ihminen voi olla tyystin väärä eikä ne suhteet usein kuulemma kestäkään. Paljon puhutaan siitä että edellinen ero tulisi käsitellä täysin ennenkuin solmii uusia. Mutta miten tilanteet jossa oikealta tuntuva ihminen tulee vastaan vaikkei eroa ole käsitelty? Ihminen saattaa olla oikea mutta ajankohta täysin väärä. Tuttavia ajatellessa tulee mieleen monta laastarisuhdetta - mutta samaten yhtä monta suhdetta jotka ovat jatkuneet useatta vuotta. Ei ajankohdasta pysty sanomaan onko toinen ihminen rebound vai ei, enemmän se on ihmisistä kiinni. Vääränlainen ihminen johon kuitenkin ihastuu ja rakastaa on suuremmalla todennäköisyydellä laastari kuin ihminen joka on oikea ja joka nyt vaan tuli hiukan nopeasti vastaan.

Syy miksi laastarisuhteita tulin ajatelleeksi juuri nyt on viime päivien suru. Olen itkenyt monta päivää ja surrut syksyistä eroa. Tuli opittua että pitää antaa surun tulla ja surra niin kauan kuin siltä tuntuu eikä laittaa viilettää menemään kun vielä haavat ovat tuoreita. Siinä tohinassa ei ole tilaa surra - mikä sen idea onkin - mutta se ei nopeuta itse eroprosessia yhtään millään lailla. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Ja niin kävi myös minulle, nyt viime päivät on tullut itkettyä ja surtua eroa joka ajallisesti on jo kauempana mutta tunnetasolla ei.

Liian nopeasta eron jälkeisestä seurasta on omat itkunsa edelleen. Yhdistelmä harmistusta, ikävää läheisyyteen, kaipuuta siihen kihelmöivään jännitykseen ja pettymystä jyllää mielessä eron lisäksi. Nyt kykenen jo näkemään miksi niin nopeasti halusin seuraa ja miksi se lopulta niin pahalta tuntui. Mitä muutakaan se oli kuin laastarisuhde. Keino paikata loukattu itsetunto ja harmistus ja peittää se yksinäisyyden tunne seuraan.

Jatkossa tiedän pakottaa itseni suremaan tasan niin kauan kun siltä tuntuu. Suru ei häviä unohtamalla. Uuden suhteen aloittaminen vain tekee suruprosessista entistä vaikeamman.

Onko teillä kokemuksia laastarisuhteista?