Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia en tiennyt miten pitkäksi matkaksi tämä muodostuisi. Luulin tämän olevan lähinnä kanava käsitellä vääristyneitä uskomuksiani ihmissuhteista, mutta sen sijaan tästä on tullut ajoittain raskaskin matka minuuden saloihin ja mielen syövereihin. Mitä pidemmälle pääsen sen vähemmän ymmärrän kaiken tämän liittyvän miehiin ja ihmissuhteisiin. Ne ovat vain yksi kanava jota kautta ongelmat ilmenevät, mutta pääsyy on jossain muualla. Paljon syvemmällä. Mitä enemmän kirjoitain, sitä enemmän tuntuu siltä että tämä oikeastaan on matka minuuden syövereihin enemmän kuin ihmissuhteiden ajoittain vaikeassakin maassa kiemurtelua.

Olen alkanut ymmärtämään sen että sitä aina tavoittelemaani parempaa minää ei ole olemassa. On vain minä kaikessa kalpeudessaan ja samanaikaisesti loistossaan. On erilaista minuutta eri hetkinä ja minuus kumpuaa aina sisällä pyörivistä tunteista. Paremman minuuden saavuttamiseksi on vain yksi tie - voida hyvin ja tuntea olonsa hyväksi ja turvalliseksi omassa itsessään. Voida tuntea itseään hetkittäin ylpeäksikin itsestä ja omista saavutuksista. Hyväksyä se kokonaisuus jota minuudeksi kutsutaan kaikilla heikkouksilla ja vahvuuksilla. Olla lempeä itseä kohtaan ja ymmärtää ettei aina voi olla hyvä. Riittää että on tyyni ja hyvä olla.

Minä olen etsinyt tätä parempaa minuutta monin eri keinoin, ja joka kerta olen yhtä vakuuttunut siitä että tämä se on joka muuttaa elämäni. Milloin se on ollut karistetut kilot, milloin uusi työpaikka, milloin uusi asuinpaikka, milloin leikattu tukka, milloin uusi ympäristö ja blogin nimeen viitaten milloin uusi mies. Joka kerta adrenaliini pursuaa kehooni ja mieleni täyttyy epäilemättä iloisista, mutta useimmiten myös epärealistisista toiveista jossa joka kerta uskon että nyt se vihdoin tapahtui - elämäni muuttuu. Olen etsinyt useita eri polkuja uskoen löytäväni tien siihen minuuteen joka haluaisin olla - siihen minuuteen jota minulle on uskoteltu että minun tulisi olla. Jokainen sana lapsuudessa, nuoruudessa, yhä edelleenkin johon sisältyy sanaton viesti siitä että kelpaat vasta, kun. Paradoksaalista kyllä sitä kun -hetkeä ei koskaan tule olemaan. Sillä se hetki on jo nyt olemassa - se on läsnä tässä hetkessä. Ei ole myöhempää aikaa sillä kaikki se minuus on jo olemassa. Sitä ei tarvitse etsiä eikä sitä voi löytää - se vain on. Se on persoonaa, haaveita, toiveita, uskomuksia, opittuja asioita, ihanteita, ihmissuhteita, tunteita. Se on tuntemista, kokemista, näkemistä, haistamista, elämistä. Se on suolaista merivettä suussa, sadepisaroita nenällä, kyyneleitä silmissä. Se on läsnä kaikessa mikä elää ja kaikkien saavutettavissa. Se on samaan aikaan sekä elämä että kuolema, rakkaus että viha. Se on elämän katkeranmakea symfonia The Verveä lainatakseni.

Kaiken tämän jälkeen oloni on viime päivinä ollut ahdistuksen, sekavuuden, surumielisyyden ja tyhjyyden täyttämä. Elämältä on tuntunut kadonneen pohja kun ei ole mitään mitä tavoitella. Minun ei tarvitse muuttua sillä minä olen tässä ja nyt. Kaikessa hajanaisessa täydellisyydessään.

Aikaiseen verraten tuntuu omituiselta, tyhjältä ja hieman surulliseltakin kun ajatus seurustelemisestä, treffeistä tai uudesta mielenkiintoisesta miehestä ei sekoita vatsanpohjaa. Sillä tiedän nyt ettei parisuhde muuta koko elämääni. Se tekee siitä erilaista, mutta muutos voi lähteä ainoastaan minusta. Parisuhde ei korjaa hajanaista minuutta eikä se täytä tyhjältä tuntuvaa elämää. Se tuo ainoastaan rinnalle ihmisen joka ei sinua voi korjata, vaan on antamista ja ottamista, vuorovaikutteista auttamista. Se on elämän jakamista toisen kanssa ja siirtymistä minäkeskeisyydestä myös toisen hyvänäpidoksi. Parisuhteessa ei ole kysymys siitä miten se minua auttaa, vaan siitä miten voimme toisiamme rakastaa ja saada sekä toinen että itse tuntemaan olonsa hyväksi. Siksi olen kiitollinen siitä että aikaisemmat suhteet menivät niin kuin menivät viime vuonna. Ilman niitä en joutuisi käsittelemään näitä asioita jotka mieltä ovat painostaneet tähänastisen elämäni jälkimmäistä puolikasta. Jokainen päivä yksin on päivä jolloin kohtaan pelkoni, ajatukseni, toiveeni ja suruni. Jokainen päivä yksin on askel kohti kestävämpää onnea - eheää minuutta.