Musta tuntuu etten mä ikinä pääse eksästä ja pikaromanssista yli. Mä oon edelleenkin surullinen ja itkeskelen melkeen päivittäin. Mä en uskalla mennä baariin koska viimekertanen oli niin epämiellyttävä. Mä en ymmärrä miksi, mutta must tuntuu et mä taannun tässä ylipääsemisessä. Mä itken ja mietin taas ihan järjettömän paljon kumpaakin.

Mä en vaan ymmärrä miksi. Mulla jyllää päässä syyllisyys siitä mitä olisin voinut tehdä. Miksen ollut fiksumpi ja tietänyt mitä tehdä? Miksen itkenyt eksää tarpeeksi ajoissa? Miksen kertonut tyypille etten ollut päässyt erosta vielä yli ja halusin ottaa hieman rauhassa? Miksen sanonut että haluan hieman tilaa eikä tuommoinen jokapäiväinen härdelli sovi mulle? Miksen ollut oma itseni vaan hermostuin ja olin vain valju varjo itsestäni? Miksen rauhoittunut siitä eräästä viestistä ja lukenut oikeasti mitä siinä luki, vaan vedin omat johtopäätökseni, menin shokkiin ja ylireagoin niin että toinen pelästyi? Miksi olin niin tyhmä? Miksi...

Mä en halua tehdä enää virheitä. Mä en halua pilata mun suhteita olemalla joko tunteettoman oloinen - silloinhan on turvallista koska ei näytä tunteita eikä voi sattua, mä luulin - tai ylireagoimalla pakkeihin - musta tuntuu et mut hylätään ja mulla hyppää sydän kurkkuun ja mä rupeen itkemään hysteerisesti. Mä en halua olla enää miellyttämisenhalunen ja teeskennellä et kaikki on kunnossa kun ne ei ole. Mä en halua enää pitää omia tunteita ja mielipiteitä toisarvoisina ettei niitä kenenkään tarvitse ottaa huomioon. Mä en halua enää tukahduttaa omia tuntemuksia ja keskittyä toisen vastaaviin jotta se tulisi tyytyväiseksi, kun se toinen ei selvästikään tule. Mä en halua enää satuttaa itseäni näin pahasti, en enää ikinä, sen takia että toimin tavalla jota pidin oikeana ja kun sain karvaasti pettyä se satutti niin paljon ja pudotti pohjan koko maailmalta sillä hetkellä. Mä en halua enää olla onneton.

Mä haluan tulla onnelliseksi, koska mä piru vie ansaitsen sen.