Loukattuna tulee helposti tölväistyä rumia sanoja puoleen jos toiseen - varsinkin jos se osuu itselle arkaan kohtaan. Minulle näin kävi sydänsuruissa ja tuntui helpottavalta haukkua toinen maan rakoseen kun itsellä on surkeaakin surkeampi olo. En edes tiedä mitä sillä hakee - oikeutusta omalle pahalle ololle ehkä ? Ja kostonhimoa tietysti kun halutaan tuottaa toiselle yhtä surkea olo kuin itsellä on. Tuntuu niin kohtuuttomalta että toinen voi saada aikaan niin paljon surua sinulle mutta itse sen kuin jatkaa elämäänsä kohtuullisen normaalisti. Se tuntuu vaan niin pirun epäreilulta että haluaisi satuttaa sitä toista niin paljon kun vain suinkin kykenee!

Se pahin loukattu olo alkaa pikkuhiljaa hävitä ja kykenen jopa myöntämään oman vastuuni tapahtuneesta. Ei minua kohtaan reilusti ja kunnioittavasti toimittu, mutten minäkään heitä kohtaan. Suhteen aikana toimin ajattelemattomasti mutten paremmasta tiennyt. Shokkivaiheessa sen sijaan sanoin mitä sylki suuhun tuo kun halusin helpottaa omaa oloani toisen kustannuksella. Se ei totisesti ollut reilua ja maistoin omaa karvasta lääkettäni. Ainakin tuli opittua että pieni hengähdystauko kannattaa jos elättelee pieniäkään toiveita jatkosta toisen kanssa. 

Taidan ymmärtää jopa hieman toisten osapuolien tuntemuksia tapahtuneesta, ja ymmärtää ettei kumpikaan tahallaan halunnut satuttaa. Toinen oli muuten vaan hukassa itsensä kanssa ja toimi keinolla minkä uskoi parhaaksi ja toinen taas etsi onnea eikä löytänyt. Omalla tavallaan todella surullista etten kyennyt sitä onnea tuomaan. Haluaisin kerrankin tehdä jonkun muun onnelliseksi - en ole tainnut sitä ikinä tehdä kun olen niin keskeisesti tavoitellut omaa poispääsyä masennuksen suosta. Miltä se mahtaa tuntua? Miltä näyttää toisen katse josta heijastuu onnea ja rakkautta? Miltä kuulostaa sanat joista paistaa hellyyttä ja kiitollisuutta? Miltä tuntuu keskittyä täysin johonkin toiseen ja aidosti haluta tehdä toiselle hyvää sen oman nautinnon sijaan?

Hetkessä eläminen on ajoittain vaikeaa kun omaa pahaa oloa yrittää kiireellä paeta. Se hetkessä eläminen on tiiviisti tekemisissä sen toiseen keskittymisen kanssa, ja yhteisen hetken viettäminen synnyttää hellyyttä toista kohtaan jota en ennen ole tuntenut. Aidosti läsnäolo ystävien seurassa on minulle harvinaista herkkua josta olen viime aikoina päässyt yhä useammin nauttimaan. Haluaisin kokea saman ihmisen kanssa jota rakastan vielä enemmän kuin itseä, hyviä ystäviä tai perhettä. Mahtaa olla kaunis tunne.

Tuntuu omituiselta kerrankin keskittyä muihin kuin itseen kun kerrankin oma olo ei vaadi jatkuvaa huolenpitoa ja itseen keskittymistä. Omituisella lailla hyvältä.

Vielä en ole valmis antamaan herra pikaromanssille anteeksi, mutta uskon sen ajan vielä koittavan. Jatkuva vihanpito on kuluttavaa ja vie vaan energiaa pois itseltä. En jaksa enää miettiä miten hän minua loukkasi. En jaksa pitää kiinni loukkaantumuksesta, jolla ei ole mitään virkaa enää. Olen oppini oppinut ja myöntänyt oman, vähintään yhtä suuren, vastuun tapahtuneesta ja myöntänyt sanoneeni rumia sanoja tarkoituksenani vain loukata toista. Tekisi mieli pyytää häneltä anteeksi mutta oikeaa keinoa tai hetkeä ei ole tullut. En ole varma tuleeko koskaan. Toivon että tulee jotta voisin päästää hänestä lopullisesti irti.