Minusta tuntuu joskus että aikuisena sinkkuna kohtaa todella paljon alistavaa ajattelumallia - sääliä, ihmettelyä ja muita asenteita minkä takana piilee ajatus siitä että ollessasi sinkku olet joko viallinen, kranttu tai vastenmielinen. Vääränlainen. Sinkkuna kohtaa monenlaista nöyryyttävää kohtelua mitä parisuhteessa olevat eivät joudu kohtaamaan. Mm. seuraavia:

-sukulaisten / tuttavien / muiden ihmisten tulevat ihmettelyt "Miten sinä voit olla sinkku kun olet niin nuori  / ihana / mukava / insert compliment?" Pitäisikö jokaisen nuoren / ihanan / mukavan ihmisen sitten olla varattu jos siltä ei tunnu / ei ole tullut sopivaa tyyppiä vasteen?

-säälitoteamukset vastaukseen "Ai, oletko sinä sinkku? Vooi... Noin nättikin olet vielä..." Kiitos vaan hyväntahtoisuudesta mutta sääliä en kaipaa. Tarkemmin ajatellen en edes tiedä syytä miksi minua pitäisi edes sääliä? On se elämä sinkkunakin mukavaa jos siitä tekee semmoista!

- hyväntahtoiset / tarkoitusperäiset suunnitelmat parisuhdeillallisista tai muusta hömpänpömpästä "Tässon muuten Esko, se on tosi mukava... ja sinkku... ja sähän taidat kanssa olla sinkku?"  Kiitos ehdotuksesta mutta haluan kyllä ihan itse valita ne miehet ketä haluan tapailla. En tarvitse serkunkumminkaimojen hammaslääkäreitä joissa ainoa yhdistävä tekijä on se luonteiden sopimista vaan ainoana tarkoituksena on puhdasta hyväntahtoisuutta (huomatkaa ironia) auttaa yksinäistä, surullista sinkkua löytämään seuraa.

- taipumus saada ne kakkostason ratkaisut ja palvelut, ihan siitä patjapedistä lähtien kun pareille kyllä pedataan vuodesohva auki / kämäiset ylijäämäteltat ja makuupussit retkeillessä / ylipienet huoneet

- sinua kohdellaan lapsellisempana kuin parisuhteessa olevia kaimojasi. Tätä on vaikea selittää mutta monista keskusteluista vanhemman väen kanssa kyllä huomaa että sinua kohdellaan lapsellisempana ja kysytään ihan erilaisia kysymyksiä kuin pariutuneilta. Kun pariutuneilta kysytään asuntosuunnitelmia, naimisiinmenoja ja lapsia, mitkä toki jokainen ovat omalla tavallaan ärsyttäviä uteluita, kysytään sinkulta pääsääntöisesti opinnoista/työstä ihan kuin ei hänellä muuta mainitsemisen arvoista elämää olisikaan. Samaten keveät kyselyt "no mitäs olet puuhannut" samalla äänensävyllä kuin pikkulapselta kysytään "no mikäs tämän nallen nimi on". Ihan kuin sinkun elämä ei voisi olla mielekästä, kiinnostavaa tai tapahtumarikasta. Muutenkin kyselyt yleensä ensimmäisenä ovat "no jokos olet löytänyt miehen?" ihan kuin se olisi se tärkein asia mitä elämältäni haluan. Miksi kukaan ei kysy mitä olen harrastanut, ketä olen tavannut, mitä olen tehnyt tai mitä tulevaisuudensuunnitelmia minulla on ?

-taipumus suhtautua harrastuksiisi / lemmikkeihisi / suunnitelmiisi jotenkin kepeästi, kuin se olisi lapsenomaista suunnitelmaa jotka kyllä karisevat pois kun löydät miehen. "Kyllä sinäkin rajoitat tuota koiraharrastusta kun löydät miehen"-tyylinen kysely jolla halveksitaan valitsemaasi harrastusta ja kuultaa vielä takaa ajattelutapa siitä että perhe on sitten täysipäiväinen harrastuksesi ja elämäsi kun VIHDOIN löydät miehen jonka kanssa tietenkin perustatte perheen. Ärsyttävää!

-taipumus suhtautua sinuun uhkana. Olet uhka jokaisen parisuhteelle ja jokainen mies on potentiaalinen saalis. Viime aikoina kuullut ihan satunnaisissa tilanteissa joissa en todellakaan ole edes flirttaillut, saatika edes ajatellut ihmisestä mitään erityisempää, painotusta että tämä on sitten MINUN POIKAYSTÄVÄNI ja muutama mies vastaavasti painottanut että MINÄ OLEN SITTEN VARATTU. Miksi ihmeessä olisin kiinnostunut jok' ikisestä miehestä ikään, ulkonäköön ja luonteeseen katsomatta kun en ole sitä ikinä ollut? Ulla 40-vee tyyliset naiset supisevat vihaisesti jos asiakaspalvelutyössäni edes puhun heidän miehelleen ja Leena 20-vee puristaa omistushaluisesti poikaystävän kättä jos satun tuttavalle edes puhumaan. Pekko 50-vee kohottaa rintaansa ja mainitsee olevansa varattu ja tuttavapojat muistavat jossain tilanteessa mainita että he menevät Eerikan - siis TYTTÖYSTÄVÄNSÄ - kanssa johonkin. Tilanteissa missä sitä on niin selkeästi painotettu ettei jää epäselväksi että sitä painotetaan. Varokaa kaikki miehet, sinkku saalistaa! 

Lukitkaa miehet ja piilottakaa kaikki pojat tai pojilta näyttävät, minähän saatan käydä kimppuun ja ehdottaa rietasta hetkeä pukukopissa kun olen sinkkuna niin jatkuvassa puutteessa! Juu, tai sitten en kuitenkaan... Olisi edes kyse ulkonäön aiheuttamasta kateudesta mutta ihan normaalin näköinen nuori nainen olen. En ole valittanut yksinäisyyttäni, arvostellut jokaista vastaantulevaa miestä saatika edes flirttaillut. Mistä siis moiset kuvitelmat?

Miksi ihmiset kohtelevat sinkkuja niin erilaisesti kuin parisuhteessa olevia? Miksi minua kohdellaan eri persoonana kuin ennen olin? Miksi ennen niin luontevalle kanssakäymiselle ilmestyy nyt sääntöjä kelle saisin puhua ja miten saisin puhua? Miksi normaali jutustelu tulkitaan sinkkuna flirttailuksi? Miksen saa käyttäytyä normaalisti?

Miksi kaikille muille tuntuu sinkkuuteni olevan jonkinnäköinen ongelma kun se itselleni ei sitä ole? Miksei se mene ihmisille kaaliin että oikeasti viihdyn näin, nyt on hyvä olla, miksi lähteä muuttamaan jotain mikä tuntuu hyvältä? 

MIKSI SINKKUUDESTA TEHDÄÄN NIIN JÄRKYTTÄVÄN ISO JUTTU KUN SE EI SITÄ OLE?