Edellisessä postauksessa kertomani ujo mies hämmentyi sanoistani niin, ettei kehdannut tulla tutuilla huudeille moneen viikkoon. Huvitti, minähän vain sanoin toista söpöksi ja pyysin ilmoittamaan jos joskus haluaa tutustua enempi. 

Viikko meni, meni toinen, ja taas vaihteeksi sinä hetkenä kun olin jo toisen unohtanut hän ilmestyi varsin intiimiin illanviettoon - hyvin tietäen että olen paikalla. Ja ujo mies on peräti rohkaistunut flirttailemaan. Huvittaa, onkohan miehissä synnynnäinen vaisto ottaa yhteyttä juuri kun nainen on unohtamaisillaan koko ihmisen?

Aina ei mene kuten suunniteltu ja eräät syksyiset juhlat riehaantuivat sen verran että erään toisen mieshenkilön apu osoittautui varsin tarpeelliseksi tilanteessa jossa pienen ihmisen sietokyky petti. Petollinen booli. Mieshenkilöstä ei jäänyt sen kummempaa muistikuvaa kuin että hän oli söpö ja kuulemma varsin kiltti tapaus.

Avunkiitto päiviä myöhemmin poiki keskusteluntyngän jonka päätteeksi nuori herrasmies pyysi yllättäen kahville. Ensimmäinen ajatus oli että apua, en minä halua kahville! Mielessä pyörii monen monta epäonnistunutta treffiä josta mieleen jää lähinnä vaivaantunut tunnelma ja uteliaat katseet. Silti kiitin kohteliaasti ja nyt mielessä pyörii lähinnä  suunnitelma jolla vaivaannuttavan kahvihetken voisi vaihtaa johonkin vähemmän muodolliseen.

Tuntuu omituiselta olla stressaamatta näitä asioita kun on tottunut käymään kauhuskenaarioita päässään läpi jo etukäteen. Tämä vuosi on vaan ollut niin monella tavalla raskas ja yllättävä että energiaa turhaan stressailuun ei ole - ja hyvä niin. Olo on lähinnä utelias millainen herrashenkilö paremmalla tutustumisella selviää. Toistaiseksi vaikuttaa mukavalta, kunnolliselta ja syötävän söpöltä - eli täysin ennenkuulumatonta minun maailmassani. Saapi nähdä mitä tästä seuraa.

Valoa pimeään syksyyn! Ei olekaan aiemmin syksy tuntunut näin loputtoman pitkältä ja pimeältä. Suurin osa ajasta menee nukkumiseen. Toivottavasti pian tulee ensilumi...