Nöyrä tulee ihmisen oleman, sanotaan. Vain nöyrä ihminen voi kasvaa ihmisyydessään. Vain nöyrä ihminen kykenee myöntämään että on keskeneräinen. Minulta meni seitsemänkymmentäkuusi kirjoitusta ymmärtää sen arvo. Ymmärtää ettei se ehkä ole sattumaa että näinkin pitkään olen sinkkuna elänyt.

Ennen tätä vuotta en ole ymmärtänyt kuinka ihmissuhde on aina kahden kauppa. Kuinka hyvän suhteen tulee perustua vastavuoroisuuteen. En ole ymmärtänyt että se toinen osapuoli tarvitsee yhtä paljon vakuuttelua kuin itse alussa tarvitsee. Kuinka toisenkin pitää saada tuntea olevansa tykätty, arvostettu ja seksikäs. Kuinka toisen murheita pitää jaksaa kuunnella ja osoittaa sitä lohtua ja empatiaa mitä itsekin kaipaa.

Minulta meni vuosia ymmärtää ettei kukaan voi korvata minulle menetettyjä vuosia. Ettei kukaan voi perua sanottuja sanoja tai muuttaa menneitä muistoja mukaviksi. Miten menneisyyden taakka on liian raskas kenellekään kannettavaksi ja jokainen ansaitsee saada aloittaa puhtaalta pöydältä. Kukaan ei voi rakastaa minua ehjäksi.

Ehkä tällä kaikella tosiaan on merkitys. Ehkä minun pitää vielä kasvaa ihmisenä ennen kuin olen valmis päästämään toisen ihmisen lähelleni varauksetta.

Ehkä minä en ole vielä valmis.