Pahoittelen hiljaisuutta. Elän hetkeä jossa sanoja ei ole pitkään aikaan tuntunut olevan. Kaikki on niin sekaisin, ettei sille löydy sanoja.

Yhtenä iltana kirjoitin seuraavasti:

Ahdistaa. Kurkkua kuristaa. Juuri nyt elämäni on niin myllerrystä, että minä tarvitsen todella kipeästi syliä jossa itkeä. Elämä potkii päähän.

Syliä ei ole. Kaipaan niin hirveästi, kaipaan niin järkyttävän kipeästi lämmintä halia ja rauhoittavaa ääntä joka kuiskaa korvaa että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Minä en selviä yksin. Minä en halua selvitä yksin, minä haluan levätä turvallisesti jonkun sylissä. Minä haluan jaksaa.

Siinä viime viikkojen tunnelmat pääpiirteittäin. Nyt alkaa taas helpottaa ja tuntuu siltä että kirjoitettavaa ehkä jopa löytyy. Minä kaipaan blogiani. Kaipaan sitä tunnetta kun oivaltaa jotain mitä on pitkään miettinyt. Viime aikoina ei ole mietityttänyt - on ainoastaan ollut paha olo.

Jostain kumman syystä olen hieman sopeutunut elämään yksin. Oivalsin ettei ihmistä voi arvostella sen perusteella onko hän suhteessa vai ei. Minulle se oli suuri oivallus koska minut on kasvatettu uskomaan että ainoastaan parisuhteessa on jonkin arvoinen.

Minä olen aina kokenut olevani jotenkin tuntuvasti erilainen. Ulkopuolinen, sopeutumaton. Olen aina tuntenut olevani astetta huonompi kuin muut ja minussa, reilusti yli kaksikymmenvuotiaassa ihmisessä, elää yhä ne yläaste-aikaiset tunnelmat siitä että ainoastaan ne suositut tapaukset seurustelevat ja me muut olemme luusereita. Miten absurdia. Tuntui helpottavalta pukea se sanoiksi. Tuntuu helpottavalta ymmärtää, ettei pitkät ajat sinkkuna kerro oikeastaan muuta kuin ujoutta, epävarmuutta tai ihan vaan huonoa sattumaa. Minussa ei ole mitään vikaa vaikka olenkin viihtynyt sinkkuna jo reilun vuoden.

Älkää ymmärtäkö väärin - minä en arvostele muita ihmisiä sen perusteella miten pitkään he ovat sinkkuina. Päinvastoin, minusta suhteesta suhteeseen hyppiminen on jotenkin surullista ja kertoo ihmisen epävarmuudesta. Jostain syystä minä en vain itse sitä tunne ymmärtävän. Minä en suhtaudu itseeni samalla lailla kuin suhtaudun muihin - minä vaadin itseltäni enemmän.

Minä vaadin itseltäni ihmeitä.