Kevät on ihan selvästi piristänyt oloa ja jaksamista. Kaikki on niin paljon toiverikkaampaa näin kauniilla ilmalla. Vielä kun vähän muuttuu lämpimämmäksi ja lumet sulaa niin mikäs sen parempaa :)

Juteltiin yhden ystävän kanssa suomalaisista miehistä ja tuumittiin yhdessä tuumin suomalaisten miesten olevan epätavallisen saamattomia. Moni hyvä suhde olisi jäänyt syntymättä ellei nainen olisi puskenut päälle. Toki joissakin tapauksissa se on viestinyt miehen väliinpitämättömyyttä mutta suuressa osassa on ollut kyse ihan huonosta itsetunnosta. Mikä suomalaisista miehistä tekee niin uskomattoman epävarmoja? Moni nainen tuskin nauttii joutuessaan puskea varsin amatsonimaisesti päälle jotta saataisiin edes yhdet pirun kahvit sovittua, mutta niin vaan joutuu tekemään jos joihinkin haluaa tutustua. Varsin turhauttavaa.

Minä en tosiaankaan nauti sellaisesta. Minä haluan tuntea suhteessa olevani pieni ja söpö ja suloinen ja hieman avutonkin (hih) ja antaa miehen tuntea olevansa turvallinen ja luotettava. Aloitekyvyttömyys miehessä ei mitenkään tue sitä pientä avuttomuutta mitä minä haluan suhteessa saada kokea. Ei nyt liikaa mutta sopivasti.
Tuntuu niin kummalliselta elää sinkkuna reipasta vuotta kun olen sosiaalinen, mukava, fiksu ja nätti tapaus. En ole ylimielinen, en mitenkään päällekäyvä, en erityisen menestynyt tahi pelottava enkä mitenkään vastenmielinenkään. Mikä ihme siis mättää kun mitään ei elämässäni tapahdu? Ei yhdenyksiä kahveja, ei edes vihjeitä kahvittelusta. Kovasti näytetään kiinnostusta ja ystävällisyyttä ja jopa flirttiä mutta mitään ei ehdoteta. Voi apua miten turhauttavaa! En oikein tiedä miten saisi toisen kannustettua käymään kaksisteen jossain ilman että tulee päällekäyvä tunne tai väkinäinen tunnelma tai toinen pelästyy kuoliaaksi. Pitäisi keksiä joku vedenkestävä suunnitelma joka tapahtuu luonnollisesti ja sattumalla, mutta eihän se ole sattumaa jos sen suunnittelee. 

Tosiaan, voi apua.