(Tämä postaus sisältää sekalaisia mietteitä jotka ovat lojuneet luonnoksissa jo pari kuukautta)
 

Edeltäneet kuukaudet ovat olleet henkisesti hirveän raskaita. On tapahtunut paljon, olen pohtinut syntyjä syviä ja ympärilläni on kuohunut. Mieleni on ollut yhtä myllerrystä enkä ole saanut ajatuksiltani hetkeäkään taukoa että saisin mietteitäni muotoiltua sanoiksi. Ahdistava tunne. 

Minusta tuntuu että olen vihdoin ymmärtänyt jotakin. Pyöriteltyäni samaa ajatusta uudestaan ja uudestaan jokin vain loksahti paikoilleen - näen selkeän kuvion monen vuoden (miehen) takaa joka johtaa tähän hetkeen. Nyt minä ehkä hitusen ymmärrän miten miehestä toiseen olo tuntuu väärältä, eikä mikään tunnu sujuvan ollenkaan.

Vuosi 2009, elämässäni tapahtuu suuria muutoksia. Muutan toiselle puolen maata töihin löytääkseni jotakin uutta, löytääkseni itseni. Alussa on uutuudenviehätystä ja kaikki tuntuu oikealta. Tapaan mukavia miehiä, tunnustelen maaperää ja tutustun ihmiseen jossa on jotakin tuttua. Ihmiseen, jota kukaan muu ei tunnu ymmärtävän paitsi minä. Löydämme yhteisen sävelen.

BOOM - Muutaman viikon flirttailun jälkeen käy ilmi että herralla on tyttöystävä. Menetän luottamukseni. Teen herran tahallani mustasukkaiseksi hankkimalla jos jonkinmoista laastaria paikalleen. Elättelen sisimmässäni edelleen toivoa että herra tajuaa tyttöystävänsä sijaan minun olevan hänen elämänsä nainen. Minusta tuntuu että meissä on jotain erityistä. Herra valitsee toisen. 

Vuosi 2010 - Olen vihainen miehille ja erityisesti herra tuntemattomalle. Sutinoin minkä kerkeän kunnes pikkuhiljaa päätän että surra ei voi. Päätän pitää tästedes hauskaa.

BOOM - Tapaan miehen josta puoliksi vahingossa tulee poikaystäväni. Miehen joka haluaa minun parastani, antaa minulle aikaa ja auttaa minut pääsemään yli luottamuspulasta. Elämme eri elämäntilanteita ja ajaudumme erilleen. Ymmärrän jälkikäteen että minä en arvostanut sitä mitä minulla oli. Minuun sattuu.

Taas kerran haen laastaria avautuneeseen haavaan. Yksi laastareista näkee panssarini läpi ja herättää minussa koko tunnekuohun kyyneleineen kaikkineen. Omista syistään mies ei halua yrittää. Hän kai näkee miten rikki minä olen. Olen entistä enemmän rikki.

Koko vuosi 2011 menee rikki ja hajalla ollessa. Minä opettelen elämään yksin mutta vieläkin, vuonna 2012, minun tekee älyttömän pahaa olla yksin. Minä en vain osaa. Miehiä on tullut, miehiä on mennyt. Yksikään ei ole tuntunut oikealta ja se ainoa joka on, ei tunne niitä tunteita minua kohtaan. Minusta tuntuu joskus että tukehdun. On niin paljon helpompaa elää yksin kuin päästää ihmisiä lähelleen herättämään kaipuuta jostakin, mitä ei loppujenlopuksi saa.
 

Näinä hetkinä minä epäröin josko ikinä löydän sylin jossa on hyvä olla.