On uudenvuodenaatto ja vietän sen yksin kotona pohtien sitä mitä tänä vuonna on tapahtunu ja mitä mä elämältäni haluan. Se kuvaa mua ihmisenä paljon enemmän ku mikään näennäinen nimi-asuinpaikka-ikä -litania.

Täällä mä käytän nimeä Lenita pienen yksityisyyden säilyttämiseksi. Ikää on päälle parinkympin, kaupunki jossa asun on rannikkokaupunki mutta perhe asuu muualla.

Jos olisin vuosi sitten kysynyt missä uutenavuotena olen olisin sanonut että kavereiden seurassa pitämässä hauskaa, kenties miehenkin kanssa. Sen sijaan olen yksin kotona katsomassa ilotulitteita. Kavereista ja perheestä suurin osa on kotipaikkakunnalla ja loput viilettää jossain. 

Olen sinkku. Viime vuosi oli täynnä miehiä - enemmän kuin odotinkaan mutta yksikään ei ollut pysyvää sorttia. Takana on yksi lyhyt parisuhde, yksi lyhyt romanssi ja muutama satunnainen baarisutina joiden tarkotuksena ei ollut muuta kuin paikata kolhiintunutta ylpeyttä. Tämä vuosi on ollut käsittämättömän rankka ja olen itkenyt miesten takia enemmän kuin koskaan.

Jostain syystä sain tarpeekseni miehistä. Aiemmin niitä miehiä ei pahemmin ollut, mutta nyt aikuisiällä niitä onkin sitten aina välillä ilmaantunut. Ja joka kerta toistuu sama kuvio: muutamia vuosia vanhempi mies josta on hauskaa pyöritellä nuorta tyttöä. Lopuksi jätetään nallina kalliolle. Maat ja mannut on luvattu mutta pelimies on pelimies. Kokenut mies tietää mitä sanoa saadakseen naiselta sen mitä sillä hetkellä haluaa.

Tein päätöksen että haluan opetella elämään yksin. Ottaa oma elämä hallintaan ja saada moni vähän heitteille jäänyt asia hallintaan. Ja miettiä täällä blogissa miksi vedän puoleeni tietynlaisia miehiä. Ajatuksia, horinoita ja suoria tapahtumakuvauksia. Otteita niin hyvistä kuin huonoista hetkistä. Kerrankin tuntea voivani vaikuttaa omaan elämääni ja oppia luottamaan että joskus elämä on jotain muutakin. Että joskus minä tapaan vielä hyvän miehen.