Juuri nyt tuntuu ettei mistään vaan meinaa tulla mitään.

Olen niin vihainen niille ihmisille jotka kiusasivat minua koulussa.

Olen niin vihainen jokaisesta ilkeästä kommentista koskien ulkonäköäni.

Olen niin vihainen niille käytöstavat hallitsemattomille pojille joille rukkasten antaminen mahdollisimman näkyvästi oli kunnia-asia.

Olen niin vihainen niille miehille jotka väittivät haluavansa enemmän kuin halusivat.

Kiitos teidän, itsetuntoni mureni. Kiitos teidän, sairastuin syömishäiriöön. Kiitos teidän, masennuin ja tunsin olevani vääränlainen.

Aika tuli, aika meni. Sirpaleet on kerätty kasaan ja tehty kaunis lasitus päälle. Päällepäin entistä ehompi minä, sisältä liimattuja palasia. Kaikesta siitä päästiin tähän hetkeen - viikkojen vilkuilusta ja hymyilystä huolimatta minä en uskalla tehdä mitään. Minuun on sattunut liian monta kertaa enkä halua luoda väkisin jotain, mitä ei ole olemassa.

Tätä se tulee olemaan, minun elämäni. Kuukausi toisensa jälkeen turhaa haaveilua joka ei johda mihinkään. Ihastuksia jotka eivät kanna. Ihmisiä jotka eivät halua kiinnostua minuun tarkemmin. Ihmisiä joiden mielestä on kiva hieman vilkuilla, hymyillä ja jutella. Ymmärtämättä että kaiken tämän ajan minussa herää turhia toiveita.

Kaikki tämä on nyt kovin turhauttavaa.