Meillä on siskon kanssa teoria siitä että idiootit ottavat yhteyttä sillonkuin vähiten sitä odotat eli niinsanotusti puun takaa. Useimmiten juuri silloin kun olet vihdoin poistanut numeron, päättänyt jatkaa elämääsi ja nauttia hetkestä omana itsenäsi. Usein myös ne hetket on niitä kun olet jokseenkin rähjäisenä hakemassa krapulaisena pizzaa tai edellisenä päivänä jättänyt hiustenpesut väliin ja menet töihin likaisilla hiuksilla ja kerrankin meikittömänä. Ne on just niitä hetkiä jolloin ihminen jota vähiten kaipaat nähdä ilmestyy paikalle.

Ja näin kävi mulle tänään. Päivä oli epätavallisen hyvä ja täynnä kivoja ihmisiä - kunnes törmäsin herra pikaromanssiin . Päivän yli ajautui samantien synkät ukkospilvet ja herran ystävälliset sanat kuulostivat kovan luokan vittuilulta. Hyvin alkanut välttelyprojekti ei ihan niin hyvin onnistunutkaan... Muutama typerä viikko siitä kun herra teki temppunsa ja olin päässyt jokseenkin hyvin yli kun ei tarvinnut miestä nähdä missään vaan sai elää sitä omaa elämää ja unohtaa koko ihmisen olemassaolon. Mutta ei... Siinä menikin sitten loppupäivä kiukuten ja illalla rupesi kyyneleet virtaamaan. Vieläkin itkettää - osittain eksän sanomat yllättävät lohdulliset sanat, osittain se miten ihminen voi osottautua niin eri ihmiseksi kuin koskaan olisi uskonut.

Yhdessä asiassa oli kerrankin onni myötä - mä näytin jumalauta paremmalta ku koskaan.