Minun on hirveän vaikeata päästää mielenkiintoisina pitämistäni ihmisistä irti. Minä en halua ymmärtää että maailmasta löytyy syitä joka estäisi ystävyyden - tai sitä syventävän parisuhteen - sellaisten ihmisten kanssa. Miksei pelkkä pitäminen voi riittää? Miksi ihmisillä on niin paljon estoja ettei uusiin ihmisiin enää tutustuta avoimesti? Minä en tiedä miten suhtautua siihen että ihmisiä tulee ja menee. Minä haluaisin että ihmisiä vain tulee.

Koen olevani onnekas kun olen päässyt eksästä  yli. En enää haikaile sen ihmisen perään vaikka muistelenkin kaiholla mitä meillä oli. (Viime vuoden) joulukuista kusipäätä en ole tämän viikon "vuosipäivän" lisäksi miettinyt lainkaan. Mutta tämä tämänhetkinen ihastus ei meinaa lakata millään. Ei vaikka minulle on sanottu että unohda ja moni on vakuutellut ettei tuosta mitään valitettavasti tule. Toinen ehkä haluaisi, muttei uskalla. Minkäs teet? Harmittaa ja kovasti toivoo sitä ihmettä joka muuttaa ihan Sattumalta sen toisen rohkeammaksi. Ihan sattumalta se toinen uskaltautuu lähelle vaikka aiemmin onkin kieltäytynyt.

Ja minä en tiedä miten sen selvemmin voisi sanoa kun "ei kiitos" ei vaikuta olevan mielelleni tarpeeksi. Tarvitsen jotain konkreettista, uuden suhteen tai suorasanaiset rukkaset. Minä en osaa lukea hienovaraisia vihjeitä koska armas mieleni osaa keksiä kaiken maailman tekosyitä suojatakseen minua. Sillä on omia ongelmia jotka paranevat ajan kanssa. Se rohkaistuu kun huomaa ettet lähdekään nopeasti muualle. Hitaasti hyvä tulee. ja niinpoispäin.

Niinpä niin. Onhan se mahdollista mutta kuinka todennäköistä? Kuinka järkevää on elää sen poikkeuksen toivossa? Kautta historian naiset ovat luottaneet että juuri se heidän rakkautensa parantaa rentut. Että juuri se paljonpuhuva rakkaus voittaa kaikki esteet. Onhan niitä satujakin missä prinsessa vihdoin saa prinssissä sadan vuoden unien jälkeen. Siinä on vain se ongelma että nykypäivänä a) kukaan ei odota sataa vuotta toista b) kukaan ei uskalla olla noin rohkea. Todennäköisempää olisi että nykypäivän prinssi tapaa "prinsessansa" kapakkareissun kotimatkalla ja aamulla huomaa yllätyksen olevan suurempi kuin Shrekin Fionan paljastuminen jätiksi (örkiksi? orchiksi?).

Miksi minä en voi vain unohtaa ?