Edellisen tekstin kommenttiboksissa on tullut käytyä keskustelua aiheesta parin deittien tytöt. Oli hauska huomata että meitä on useampia joille on käynyt toistuvasti niin että kahvilla on käyty pari kertaa, on ollut mukavaa ja sitten tulee ilmoitusluontoinen tiedote että se on loppu nyt äläkä muista pahalla. Kyllähän minä tiedän että se kuuluu treffikulttuuriin eikä ihmissuhteita kannata väkisin luoda, mutta miten se on mahdollista tapahtua kerta toisensa jälkeen? Miten jotkut onnistuvat kolmeenkymmenen ikävuoteen mennessä olla käymättä yksilläkään? Miten ne toiset onnistuvat?

Aina välillä kuulee ohjeita siitä että pitää olla avoin ja rohkea ja olla itsekin oma-alotteinen. Pitää uskaltaa tutustua vaikkei välttämättä huippu-innostavalta alussa tunnukaan ja ihmisille pitää antaa mahdollisuus. Ulkonäöstä kannattaa pitää huolta ja olla mahdollisimman oma itsensä.

Mitä sitten kun kaikki nämä sirkustemput on tehty vuosien ajan mutta kenenkään kanssa ei tunnu onnistuvan eikä tunteet vaikuta koskaan olevan molemminpuolisia? 

Minua ei ainakaan voi passiivisuudesta syyttää. Olen niin pyytänyt kuin tullut pyydetyksi, käynyt treffeillä niin ensinäkemältä kiinnostavien että rauhallisempien tutustujien kanssa. Olen tutustunut baareissa, juhlissa, opiskelu- ja työpaikalla. Ystävien kautta ja perheen kautta ja käynyt säännöllisesti muutamien kuukausien välein juomassa kahvikupposen. Mutta kukaan ei kiinnosta enkä minä vaikuta olevan kenellekään niin mielenkiintoista että sitä kahvittelua kannattaisi jatkaa.

Olenko minä tosiaan niin tylsä ihminen ettei kanssani yksinkertaisesti haluta viettää aikaa? Miten on mahdollista että ystäviin tulee tutustuttua jatkuvalla syötöllä ja ihmiset vaikuttavat kanssasi viihtyvän, mutta heti kun kuvioon tulee tunteet niin oletkin kuolettavan tylsä? Mielenkiinnoton, innoton, hajuton, mauton ja mitätön paketti.

Joku voisi ehdottaa että ehkä se ajoittainen epätoivo karkottaa ihmisiä. Hassua on että minä päinvastoin viihdyn hyvin yksin mutta tietysti satunnainen lämpö ja hellyys olisi toivottua. Voiko joku vilpittömästi väittää ettei koskaan tarvitse vilpitöntä tukea, halia tai kannustavia sanoja?

Haluaisin totisesti tietää mikä tekee osan naisista parien deittien tyttöjä ja toisista päinvastaisia, ainaisesti suhteissa viihtyviä ja onnistuvia tapauksia.

Spekuloikaa kanssani koska minä olen todella utelias!