Karkeasti sanottuna ihmiset tuntuvat jakautuvan kahteen ihmistyyppiin - niihin kenellä on pitkiä suhteita, ns. parisuhdeihmisiä jotka ovat suorastaan syntyneet suhteisiin, ja nihiin kenellä on pääsääntöisesti lyhyitä suhteita. Sanomattakin on selvää että minä kuulun jälkimmäisiin. Suoraan sanottuna tahtomattani. Olen pienestä pitäen pitänyt itseäni sitoutuvana ihmisenä joka näkee parisuhteen yhdessäolon ja intohimon lisäksi myös sitoumuksena pysyä sen toisen rinnalla vaikka kuinka ahdistaisi tai tuntuisi välillä vaikealta. Jos neljätoistavuotiaalle minulle olisi kerrottu minun käyneen lukuisilla treffeillä, suudellut niin monen kanssa etten ikinä kaikkia edes tule muistamaan, harrastanut muutamia yhden illan juttuja ja seurustellut tämänikäisenä vain kerran muutamia kuukausia olisin ollut kauhuissani. En tuo ole minä! Minä en tekisi tuollaista, minä en suhtaudu noin kevytkenkäisesti ihmisiin. Tietyllä lailla voisin sanoa olevani edelleenkin kauhuissani kaikesta mitä vuosien aikana on tapahtunut. En minä tätä suunnitellut. Mielikuvissani olisin tällä hetkellä vähintään viidettä vuotta onnellisessa parisuhteessa, asuisimme yhdessä ja eläisimme rauhallista yhdessäoloa ruokaa tehden ja elokuvia katsoen. Tylsää mutta onnellista.

Ei käynyt niin.

Viimeisinä kolmena kuukautena olen rampannut baareissa keskimäärin kerran viikossa, välillä jopa kolmekin kertaa. Viimeisen vuoden aikana olen seurustellut, ollut etäisesti ihastunut, tapaillut ja suudellut muutaman kanssa. En todellakaan ollut tätä suunnitellut. 

Elämä on todella paradoksaalista välillä. Minä joka jo neljätoistavuotiaana tiesin haluavani äidiksi ja vakavan parisuhteen ja olin muutenkin varsin rauhallinen teini vielä siinä vaiheessa, olen tällä hetkellä ikäisekseni todella villi - joskin viimeisen kuukauden ajan olen rauhoittunut ja tunnen palaavani pikkuhiljaa taas itsekseni. Siksi henkilöksi ioka nauttii kovasti saaden olla kotona viettämässä iltaa ja olla rauhassa. Sain sen mitä en halunnut ja jäin sen vaille millä minulle oikeasti on merkitystä.

Jokaisen suhteen tai suhteentyngän alussa olen toivonut siitä tulevan se käänteentekevä, kestävä parisuhde joka muuttaa koko ihmissuhdehistoriani päälaelleen. Yhdestäkään ei tullut. Tunnun tekevän kerta toisensa jälkeen jotain väärin, mutta minä en tiedä miten sen teen. Miten ne muut sen tekevät?