Viime vuonna reilu vuosi sitten kirjoitin toiveistani koskien vuotta 2011. Toteutuiko mikään toiveeni ?

Vuodelta 2011 toivon ennen kaikkea löytäväni sen tasapainon omassa elämässäni niin talouden kuin työn ja opiskelujen välillä.

Vapaaehtoisesti näin ei käynyt mutta eteeni tuli umpikuja joka pakotti muuttumaan. Tein merkittävän päätöksen loppukesästä jolloin elämä heitti kaiken itsestäänselväksi olettamani uusiksi. Yhtäkkiä mikään ei ollut enää varmaa, mihinkään ei voinut luottaa ja käsitys siitä omasta elämästä mureni. Tunsin olevani tyhjän päällä ja tein ratkaisun, jossa jätin kaiken sen silloisen tuntemani taakseni ja vaihdoin ympäristöä. Sen tarkemmin en näitä henkilökohtaisia syitä halua puida, mutta rankkaa oli. Jotain minussa kuoli tänä kesänä enkä luota enää siihen että elämä kantaa. Ei se aina kanna.

Rohkeuden olla oma itseni uusien ihmisten seurassa silläkin riskillä ettei minusta pidetä. Rohkeuden vähentää miellyttämisenhalua ja lähteä siitä mitä minä haluan.

Alkuvuodesta hyvin, loppuvuodesta heikommin. Itsetunto ja luottamus itseen on kohonnut jonkun verran mutta se vanha tuttu miellyttämisenhaluinen diplomaatti elää edelleenkin.

Rohkeuden olla hetken yksin eikä turvautua siihen ensimmäiseen syliin mikä vastaan tulee. Rohkeuden kohdata ne itkut mitkä on itkettävä ja surut jotka on surettava turvautumatta esimerkiksi alkoholiin.

Kaikesta huolimatta minä uskalsin. Minua pelotti niin vietävästi, mutta uskalsin. Se oli rankempaa kuin ikinä olisin uskonut mutta opin tuona aikana itsestäni niin korvaamattomia asioita että mitään en keväästä muuttaisi.

Antaa sen intohimon löytyä jos on löytyäkseen ja vetovoiman syntyä jos on syntyäkseen. En yrittämällä yritä saada siitä väkisin jotain pysyvämpää hetken helpotusta, laastaria tuskaan, jotta ne surut voi kohdata sitten myöhemmin.

Sujui vähän niin ja näin. Ehkä se hetkessä eläminen on jonkin verran parantunut mutta edelleen on paljon parannettavaa. Puoli vuotta elin yksin pohtien menneitä ja tulevia, mutta sitten tuli seinä vastaan ja melkein hysteriaan johtuva yksinäisyyden pelko. Ehkä noin rankkoja asioita ei kannattaisi kohdata yksin.

Vuodelta 2011 mä toivon tapaavani mielenkiintosia ihmisiä. Haluan miespuolisia ystäviä ja kavereita ja oppia suhtautumaan miehiin ennen kaikkea yksilöinä enkä aina potentiaalisina kumppaneina.

Toteutui, tapasin uusia ihmisiä ja täysin erilaisiin piireihin tutustuminen teki hyvää. Kumma kyllä, ne uudet piirit koostuvat pääsääntöisesti miespuolisista kavereista ja se tuntuu todella hyvältä. Tutustua ihmisiin kerrankin ihmisinä ilman takaa-ajatuksia.

Toivon vuonna 2011 tutustuvani erilaisiin ihmisiin kuin tähän mennessä olen tutustunut.

Kts. edellinen, toteutuihan tuo.

Haluan säästyä pelimiehiltä, varatuilta miehiltä ja aikuisilta huonotapaisilta miehiltä. Haluan säästyä ihmisiltä jotka puhuvat ummet ja lammet saadakseen haluamansa.

Hip hip huraa, sekin onnistui ja vältyin! Ei pelimiehiä, ei varattuja miehiä eikä aikuisia miehiä. Pääsääntöisesti nuorempaa väkeä on tullut jostain syystä tapailtua ja vaikkeivat yhteensopivia olletkaan, niin kilttejä kyllä luonteeltaan. Toivon totisesti että tässä on rikottu viime vuonna luomaani kaavaa.

Viime vuosi taisi sujua tavoitteiden osalta hyvin vaikka se henkisesti ihan järjettömän raskas olikin. Jotenkin helpottavaa huomata että kaikesta vaikeasta huolimatta jotain hyvää tapahtui. Ehkä se tästä, hiljalleen.