Olen miettinyt paljonkin viime vuotta ja mitä silloin tapahtui. Pidettiin valitusvirsi ystävän kanssa ja huudahdin spontaanisti että mikä minussa on vikana kun suhteeni ovat menneet kerta toisensa jälkeen pieleen. Ystävä totesi ettei minussa mitään vikaa ole - se pysäytti. Onko todella näin? 

Olen samaa mieltä siitä että kaikkien kiinnostukset eivät kohtaa eikä se tarkoita että jossakussa mitään vikaa olisi vaan hän ei vain satu olemaan toisen tyyliä. Se vaan ei päde viime vuoteen koska se kahdessa tapauksessa kolmesta kävi niin päin että miehet kiinnostuivat ensin minusta eikä päinvastoin. Alussa oltiin niin kamalan kiinnostuneita mutta sitten tapahtui jotain ja kiinnostus lopahti / olinkin ihan vääränlainen. Jos näin kävisi kerran uskoisin sattumaan. Kaksi kertaa - ehkä jopa mahdollista. Mutta jumalauta kolme kertaa? Olisi itsepetosta väittää että se kaikki olisi sattumaa. Loogista on todeta että toistan jotain tiettyä käyttäytymismallia joka karkottaa ihmiset läheltäni. Mikä se piirre tarkalleen ottaen on, sitä en tiedä. :/ 

Olisi paskapuhetta väittää että voisi jatkaa elämäänsä vastoinkäymisistä huolimatta ja olla ottamatta itseensä. Tietenkin sitä ottaa itseensä jos ei kolahda toiselle - se on pahin mahdollinen kolautus naiselliselle itsetunnolle. Kerrasta selviää parilla viininhuuruisella miestenhaukkumis-illalla hyvien ystävien seurassa, mutta useammasta ei.

Minä en jaksa enää mokata ihmissuhteissani. En jaksa kerta toisensa jälkeen todeta että pieleen taisi mennä ja jäädä jälleen kerran rannalle ihmettelemään mikä meni pieleen. En enää.

Olen niin väsynyt tähän kaikkeen juuri nyt.